Räätälöidyt koulutukset yrityksille ja yhteisöille
Yritysten ja yhteisöiden turvallisuuskoulutus voi sisältää seuraavia aiheita:
Alkusammutuskoulutus
Alkusammutus on osa tulipalon sammuttamisen ketjua. Tuloksellinen toiminta tulipalon alkuhetkillä on tehokkain tapa estää tulipalon leviäminen. Ihmisten alkusammutustaitojen kehittämisellä on merkittävä taloudellinen, henkinen ja kulttuurinen tehtävä.
Alkusammutuskoulutuksen saa vuosittain n. 200.000 henkilöä. Koulutuksia järjestää monen tyyppiset organisaatiot, joiden kouluttajilla on erilaisia taustoja. Tästä johtuen harjoitukset ovat monimuotoisia ja sisällöllisiä.
Alkusammutuskoulutuksen lisäksi räätälöimme työpaikallesi tai yhteisöllesi sopivan ja tarpeellisen turvallisuuskoulutuksen esimerkiksi seuraavista aihealueista:
Hätäensiapu ja ensiapukoulutus
Oikea toiminta ja toimenpiteet ennen ammattilaisten saapumista onnettomuustilanteessa voi pelastaa sinun tai lähimmäisesi hengen. Ensimmäiset minuutit onnettomuuden sattuessa ovat todella tärkeät elintoimintojen turvaamiseksi.
Henkilökunnan turvallisuuskoulutus
Koulutuksessa pohditaan oman työpaikan turvallisuuskulttuuria ja asioita miten itse toimimalla parannan työpaikkani turvallisuustasoa pelastussuunnitelmaa apuna käyttäen.
- tulipalojen ehkäisy ja toiminta onnettomuustilanteissa
- alkusammutus
- hätäensiapuvalmius
- poistumisturvallisuus
- sisäinen turvallisuustarkastus
- väkivaltatilanteiden ennaltaehkäisy, kohtaaminen ja jälkihoito
Turvallisuuskävely
Turvallisuuskävelyn tarkoituksena on kartoittaa työpaikan /
kiinteistön vaaranpaikkoja ja -tilanteita sekä arvioida
riskejä.
Turvallisuuskävelyllä kierretään tuttu työympäristö, tehden
havaintoja turvallisuutta vaarantavista asioista.
Turvallisuuskävelyä voi käyttää hyväksi tehdessä yrityksen riskikartoitusta, perehdytettäessä uusia työntekijöitä tai kerrattaessatyöturvallisuuden kulmakiviä. Turvallisuuskävely on ennalta ehkäisevää toimintaa, jolla pyritään torjumaan onnettomuuksia, tapaturmia ja läheltä piti tilanteita.
Pelastusharjoitus/poistumisharjoitus
Poistumisharjoituksen avulla halutaan testata kiinteistön pelastussuunnitelman toimivuutta, kohottaa turvallisuustietoisuutta ja antaa henkilökunnalle ja kiinteistön suojeluorganisaatiolle mahdollisuus soveltaa saamaansa turvallisuuskoulutusta käytäntöön. Toistuvien harjoitusten myötä pyritään siihen, että oikeassa hätätilanteessa kiinteistön tyhjentäminen sujuu nopeasti ja turvallisesti. Kiinteistöön nimetty turvallisuushenkilöstö suorittaa ensin paloturvallisuuskoulutuksen ennen poistumisharjoitusta.
Pelastussuunnitelman päivitys yhdessä henkilökunnan kanssa
Tärkeä osa turvallisuuden edistämisessä on laatia ja pitää ajan tasalla yrityksen pelastussuunnitelma. Suunnitelma ennakoi ja ennaltaehkäisee yritystä uhkaavat vaaratilanteet. Pelastussuunnitelmassa selvitetään myös tarvittava turvallisuushenkilöstö, sen nimeäminen ja kouluttaminen sekä muun henkilöstön perehdyttäminen suunnitelmaan.
Aggressiivisen henkilön kohtaaminen
Aggressio ei ole teko, vaan pyrkimys. Aggressiivinen henkilö on sellaisen mielentilan vallassa, että hänellä on hyvin yksisuuntainen pyrkimys toisten ihmisten fyysiseen tai psyykkiseen vahingoittamiseen. Aggressiivisen henkilön on vaikea hillitä itseään sikäli, kun hänen henkiset resurssinsa ovat itsehillintään riittämättömät.
Toiminta ryöstö-, varkaus ja näpistystilanteessa
Ryöstötilanteessa on toimittava rauhallisesti ja harkiten. Rikollisten kiinniottaminen kuuluu ensisijaisesti poliisille.
Toiminta rikospaikalla
Tapahtuman jälkiä ei saa siivota ennen kuin tapahtumapaikka on perusteellisesti tutkittu.
